Tervetuloa!
FinGSD on täysin uudistunut. Tervetuloa tutustumiskierrokselle!

Pahoittelen myös sitä etteivät luvatut aikataulut pitäneet ja sivusto oli suljettuna kohtuuttoman pitkän aikaa. Tämä oli kuitenkin välttämätöntä siirtyessäni hallitsemaan sivuja tietokantapohjaisen ohjelman avulla. Hiomista on vielä siellä sun täällä, ja yhä iso osa itse sisällöstäkin on tuomatta, mutta yhdelle ihmiselle työtä on niin paljon että valitettavasti se vain vaatii aikansa.

Olen hankkinut paljon uutta materiaalia ja valmistelen vihdoinkin mm. laajempaa artikkelia sota-ajoista ja nimenomaan sotakoirien käytöstä ja esittelyitä on tulossa myös nimekkäistä senajan koirista. Ehkäpä myös viimeinkin saan laitettua joitain tunnetuimpia 1970-luvun koiria esille ja siitä pikkuhiljaa tuoreempaakin historiaa. Tässä vaiheessa tulee kuitenkin materiaalipula esille, sillä oma saksanpaimenkoirahistoriani alkaa vasta 90-luvulta ja jostain syystä tietoa löytyy paremmin kirjoitettuna 1960-luvulta ja vanhempaa. Ilmeisesti 1970-80 -luvut ovat pitkän linjan harrastajilla niin hyvin "perimätietona" ja yhä muistissa ettei kukaan ole näitä vaiheita yhtä tarkasti kirjoittanut muistiin. Tokihan se on jo huomattavasti laajempi ala käsiteltäväksi kuin pienet koirakannat aiemmin. Minua auttaisi suuresti esimerkiksi se, että joku olisi valmis luopumaan vanhoista saksanpaimenkoiralehdistä tai lainaamaan niitä. Lehdet puuttuvat noin 1987 ja sitä aiemmilta vuosilta. Lisään sivuille pian päivitetyn lähdeluettelon ja kaikkea siitä puuttuvaa saa aina tarjota kohtuullista korvausta vastaan.

Toivottavasti viihdyt sivuilla ja löydät jotain uutta. Palautetta otan mielelläni vastaan, lyhyehköt tervehdyksesi voit jättää suoraan vieraskirjaan ja yksityisesti minut saa kiinni luonnollisesti sähköpostitse.


Johanne - johanne@fingsd.net

Selaa FinGSD sisältöä:

Edellinen | Seuraava

raimo_mm2.jpg
Satunnainen kuva
Tätä sivua on päivitetty:
2006/11/09 klo 18:01
Löysitkö virheen?

johanne@fingsd.net

Palaute ja yhteydenotot
Edullista mainostilaa
- kannattaa kysyä!