1940-luvulla saksanpaimenkoirasta tulikin suosikkirotu, mikä olikin ymmärrettävää sodan jälkeisinä epävarmoina aikoina. Tästä ei kuitenkaan koitunut pelkästään hyvää rodulle seuraavina vuosina.

Koska pentujen kysyntä oli kovaa, koirien taso laski pentutehtailun myötä. Siitosta ei valvottu tarkoin, ja koirissa alkoi ilmenemään vikoja niin rakenteessa kuin luonteissakin. Monissa kannoissa ilmeni muun muassa hammaspuutoksia, piilokiveksisyyttä ja lonkkavikaa.

1946 perustettiin toinen suurisuuntaista kasvatustoimintaa harjoittanut kennel, Karhukorven (Sointu Charpentier), jonka kasvatustyö vaikutti seuraavan kahdenkymmenen vuoden ajan suuresti rodun kehitykseen Suomessa (katso myös 1960-luku).

Kennelin kantakoirat olivat uros Altmark Bill (i. Into v Tychoburg) ja narttu Marjaniemen Peggy (i. Aki Baloo).

Myös Tasanteen kennel (Vivi Anero) on samalta aikakaudelta.

1940-Luvun lopun uusia kenneleitä Sotainvalidien Veljesliiton Opaskoirakoulun kennel Opas ja Saimi Kärkkäisen Suojan kennel.