Poliisikoirakoulu perustetaan

Vuonna 1919 perustettiin Vuoksenniskalle valtion poliisikoirasiittola, tämä Johan Brüningin (kennel von Jonien) aloitteesta. Heti seuraavana vuonna laitos siirrettiin Hämeenlinnaan. Brüning toimi laitoksen johtajana ja eläinlääkärinä seuraavat kymmenisen vuotta.


Poliisikoirakoululaisia Hämeenlinnassa

Poliisikoirasiittolan tarkoituksena oli hankkia ja kasvattaa poliisikoiratyöhön soveltuvia koiria sekä opettaa ne tehtäviinsä. Koirat luovutettiin vain hyväksytyin arvosanoin poliisikoirakuljettajan kurssin suorittaneille konstaapeleille.

Koirat omisti alusta asti valtio, ja oma kasvatus takasi juuri oikeiden ominaisuuksien säilymisen työkoirakannassa. Tämä oli erittäin hyvä valinta J. Brüningiltä, joka oli tutustunut erilaisiin menetelmiin mm. Hollannissa, Ruotsissa ja Tanskassa.

 
Vas. koira puolustaa ohjaajaansa, oik. pidätetyn kuljetus koiran avulla

Siihen aikaan poliisikoiria käytettiin lähinnä vartiointi- ja suojelutehtävissä ennemminkin kuin jälkikoirana, millä ei kaupungissa uskottu olevan juurikaan hyötyä - tänä päivänä taas poliisikoiran tärkein taito on nimenomaan jäljestys.

Poliisikoirien päätehtävät olivatkin vartiointi kaupungin laitamilla, satamissa jne. nimikkeellä patrollikoira. Koira tarkasti alueet ja rakennukset, ilmaisi ja tarvittaessa pysäytti löytämänsä henkilöt sekä toi ohjaajalleen ihmiselle kuuluvat esineet kuten avaimet, tai vaatteet. Koira luonnollisesti tehosti alueiden vartiointia suuressa mittakaavassa ja säästi samalla miesvoimaa.


9-kuinen jo valmiiksi opetettu jälkikoira (Fulko v Jonien)

Koiralla olikin huomattava rikoksia ennaltaehkäisevä vaikutus. Tuon ajan koirat olivat vielä varsin vihaisia jos vertaa nykypäivän poliisikoiraan, jota on voitava kuljettaa “ihmisten ilmoilla”. J. Brüning tosin kertoo, ettei koira saa olla niin vihainen että se tarvitsisi kuonokoppaa, mutta tämäkin sen takia että sen oli oltava joka hetki valmis puolustamaan isäntäänsä.

Pääpaino poliisi- ja vartiokoirien käytössä olikin kuljettajansa suojeleminen, rikollisten kiinniotto ja taltuttaminen, eikä niitä epäröity tähän tarkoitukseen käyttää. Tosin tämä oli aivan ymmärrettävää niinä aikoina. Brüningin omin sanoin: “Jos konstaapeleilla meillä olisi varma koira mukana vartiovuorollaan, niin ei tapahtuisi mitään konstaapelien murhia”. Tällaiset poliisien tapot kun olivat suhteellisen yleisiä tuohon aikaan.


Metsänvartijan koira on pysäyttänyt salametsästäjän

Poliisikoiria käyttivät poliisin lisäksi muutkin virkamiehet; yövahdit, portinvartijat, metsänvartijat, vanginvartijat ja jopa turva- ja kasvatuslaitosten kaitsijat. Niinikään tehtaiden, telakoiden ja muiden varastopaikkojen vartijat. Termi vartiokoira olisikin ehkä sopivampi ilmaisu, joskin koirat saivat nimenomaan senaikaisen poliisikoirakoulutuksen.

Selaa FinGSD sisältöä:

Edellinen | Seuraava

1914poliisikoiria.jpg
Satunnainen kuva
Tätä sivua on päivitetty:
2006/08/30 klo 19:17
Löysitkö virheen?

johanne@fingsd.net

Palaute ja yhteydenotot
Edullista mainostilaa
- kannattaa kysyä!
Tuotto sivuston ylläpitoon.